Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

PIENET ASIAT RATKAISEE !

PIENIÄ ASIOITA -SUURIA TULOKSIA

Menestyäksemme työelämässä, yrittäjänä tai työntekijänä ja menestyksemme taloudellisissa asioissa, on yleensä kiinni hyvin pienistä asioista. Hyvin usein meillä on käsitys, että pyörä pitää keksiä uudelleen, yritysidean pitää olla jotakin uutta ja ihmeellistä. Emme usko menestykseen ikivanhoilla hyviksi havaituilla menetelmillä. Me luulemme, että kaikki on jo keksitty ja olemassa olevat ihmiset ja yritykset toimivat hyvin, tai ainakin paremmin, mihin uskomme itse pystyvämme. Tämän vuoksi jää toteuttamatta erittäin monta ideaa ja yritystä. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Ihmisten toiminta ja yritysten toiminta on keskimäärin tasolla, joka on erittäin helppo ylittää. Meillä monelle on syntynyt väärä käsitys ihmisten ja sitä kautta yritysten toiminnan tasosta, kun luulemme, että ihmiset ovat ottaneet jo käyttöönsä kaiken sen tiedon joka maailmalla liikkuu. Tänä päivänä meillä on kaikkea liikaa, ennen kaikkea tietoa. Tietoa tulvii joka suunnasta, aivan liikaa, että ihminen pystyisi ottamaan siitä merkittävänkään osan käyttöön.

Itse luen joka vuosi noin parikymmentä uutta ammattikirjaa, pääasiassa sijoittamisesta ja yrittämiseen liittyvistä asioista. Haalin käsiini etenkin menestyneistä yrittäjistä ja yrityksistä kertovat kirjat. Näin olen toiminut jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Jo monta vuotta takaperin sanoin yhdelle yrityskonsulttiystävälleni, ettei meidän tarvitsisi lukea enää yhtään mitään. Olemme jo lukeneet kaiken oleellisen. Olisi vain muistettava laittaa käytäntöön kaikki oppimamme. Tässä asiassa uskallan väittää olleeni aika hyvä, sillä olen yleensä aina pyrkinyt toteuttamaan heti kustakin kirjasta saamani, mielestäni toteuttamiskelpoiset ideat. Tällaisella toimintatavalla olen saavuttanut kaiken sen, mitä olen saavuttanut. Olisin saavuttanut vielä paljon enemmän, jos olisin toteuttanut vielä määrätietoisemmin niitä oppeja mitä kirjoja lukemalla sain. Jos olisin käyttänyt kaiken sen ajan, minkä käytin uusien kirjojen lukemiseen, siihen että olisin laittanut käytäntöön aikaisemmin oppimiani menetelmiä, olisin päässyt paljon nopeammin tavoitteisiini. Kaikkiin tavoitteisiini olen kuitenkin päässyt, ilman lukemista se ei olisi ollut mahdollista.

Meidän ihmisten yleinen ongelma on uskon puute omiin kykyihin ja luulo, että toiset tietävät enemmän ja osaavat kaikki paremmin. Emme usko yksinkertaisiin totuuksiin, emme, vaikka näkisimme aivan vieressämme niillä saavutettaviin tuloksiin. Luulemme, että menestykseen tarvitaan jotain ihmeellisiä ideoita, ajatuksia ja tekoja. Ihmeitä voi saada aikaan määrätietoisella toiminnalla, ilman mitään ihmeellisiä taitoja. Toteuttamalla vain hyvin yksinkertaista suunnitelmaa määrätietoisesti ja ehdottomasti.

Käytän aina itseäni esimerkkinä. En siksi, että haluaisin retostella omilla menestyksilläni, vaan siksi, että tunnen parhaiten omat onnistumiseni ja epäonnistumiseni. Molempia mahtuu matkanvarrelle runsain mitoin. Siksipä käytän jälleen omia kokemuksiani esimerkkinä. Tunnen vaikka kuinka monta ihmistä, joiden kanssa keskustellessamme yrittämisestä, he sanovat, että hekin ovat suunnitelleet sitä ja sitä yritystä. Vuodet vierivät ja kun puhumme seuraavan kerran yrittämisestä, taas he mainitsevat nuo yritysideansa. Valitettavasti monesta noista ideoista aika on ajanut ohi jo vuosia sitten. Samoin käy kun puhe siirtyy sijoittamiseen, he sanoivat vuonna yhdeksänkymmentä, että olisi pitänyt ostaa Nokian osaketta, samoin 95, 2000,2005 ja viimeistään silloin kun nokiaa sai alle kahden euron. Yhtään kertaa he eivät sitä tehneet tänä 25 vuoden aikana. Joka kerta, kun he ovat tienneet minun sitä noiden vuosien aikana ostaneen, he ovat muistaneet sanoa tienneensä, että kyllä sen kurssi vielä laskee ja niinhän siinä kävi. Toki, taisihan se siellä välillä aina noustakin. Nytkin se näyttää olevan viidessä ja puolessa eurossa, olisikohan kannattanut ostaa silloin alle kahden euron hintaan? Jos ei tee mitään, ei saa mitään. Puhetta tässä maailmassa riittää - teot ovat harvinaisempia.
Yksinkertaisimmat ja tuottoisimmat ajatukset lienevät kaikista vaikeimpia myytäviä. Monet meistä ajattelevat niin, että noin yksinkertainen juttu ei voi mitenkään onnistua, koska tuonhan tietää jokainen erkki. Jos lähes jokainen tietää asian, ei sillä voi rikastua, ajatellaan yleisesti. Tunnetustihan yleinen mielipide on tavallisesti väärässä, niin tässäkin asiassa. Tosiasiassa kuitenkin, moni tietää vaikka mitä, mutta erittäin harva tekee tuolla tiedollaan yhtään mitään. Tieto ilman toimintaa ei ole minkään arvoista.

Sijoittaminen on minulle tärkeä asia. Osaan hyvin vain kaksi asiaa tässä elämässä, osaan tehdä kannattavia yrityksiä ja osaan sijoittaa niistä saamani rahat tuottavasti. Mitään muuta en osaa hyvin. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että se riittää minulle aivan hyvin.Olen yrittänyt myydä ILMAISEKSI tätä tietämystäni yksinkertaisesta erinomaisesti tuottavasta sijoittamisstrategiasta. Olen mielestäni aika hyvä myyjä (tarkoittaa samaa, kuin olen osannut tehdä kannattavia yrityksiä, olemalla hyvä myyjä). Tämän osa-alueen taitoni perustuvat periaatteessa lähes kokonaan joskus 1900-luvun eka puoliskolla ilmestyneeseen Frank Bettegerin kirjaan Kuinka minusta tuli huippumyyjä. Muuta ei kukaan myyjä tarvitse, kuin lukea kyseinen melkein sata vuotta vanha kirja ja toteuttaa siitä saadut ohjeet kirjaimellisesti. Minulta olisi 800 miljoonaa kananmunaa jäänyt myymättä Suomeen ilman tuota kirjaa, joten suosittelen lämpimästi. Kun myin vaikkapa munia tuntemattomille ihmisille rahaa vastaan, he ostivat niitä. Samana aikana en ole saanut yhtään lastani, tuttavaani, ystävääni tai sukulaistani toteuttamaan sijoittamissuunnitelmaani, vaikka he ovat päässeet vierestä katsomaan sen tuloksia. En, vaikka olen puhunut heille asiasta ja toiminnan yksinkertaisuudesta kuin Runeberg. Yksikään ei ole minua uskonut. Pari on kokeillut asiaa, mutta luopunut suunnitelmasta heti kun on tullut vähän vastoinkäymisiä, vaikka olen heille nekin jo ennakkoon kertonut, että ne tulevat yhtä varmasti kuin aurinko laskee illalla.

Sijoittamiseen ei tarvita mitään erityisosaamista tavallani. Tarvitaan vain suunnitelman määrätietoista noudattamista vuodesta toiseen, tapahtui sijoitusmaailmassa sitten mitä tahansa. Lopputulos on varma, kunhan aika on riittävän pitkä. Myyntipuheessani olen sanonut, jokainen suomalainen työssä käyvä ihminen, pystyy työuransa aikana saamaan sijoituksellaan miljoonan euron potin vanhuuseläkkeelle jäädessään. Kuka tahansa työssä käyvä ihminen siivoojasta-sairaanhoitajaan. Moni kuulijoistani on sanonut, ettei heitä kiinnosta raha, mutta, sitten he lisäävät, lainaisitko muuten viisikymppiä kun pitäisi käydä viemässä lottokuponki kioskille ja ostaa vähän purtavaa. Jokainen työssä käyvä ihminen pystyy säästämään tupakkatopan hinnan päivässä, koska tahansa. Jokainen pystyy siihen, jos vain haluaa. Sen todistaa jo se, että kolmasosa meistä ihmisistä ostaa joka päivä sen tupakkatopan. Muuta ei tarvita. Kuusi euroa päivässä indeksirahastoon joka päivä 40 vuoden työuran ajan ja voit jäädä miljoonan rikkaampana eläkkeelle, koska korkoa korolle on tuottanut sinulle rahakasan, joka antaa sinulle seuraavana vuotena tuottoa erittäin suurella todennäköisyydellä 100 000, jos jätät rahat tilille. Sillä viettää kivoja eläkepäiviä missä päin maapalloa tahansa. Toiset ikäiseni eläkkeelle jäävät, jotka eivät tähän takyyn tarttuneet, saavat nyt kituuttaa pienellä eläkkeellään joka on jotain n. 50-60 % aiemmasta palkasta. Täkyyn tarttuneelle, se tulee pienenä rikkana rokassa 100 000 euron vuositulojen päälle. Miksi juuri kukaan ei sitten tartu noin helppoon rikastumiseen? Ihmiset tietävät paljon. Ihmiset puhuvat paljon. Mutta ihmiset tekevät vähän. Voivat he tehdä paljonkin, mutta tekevätkö he oikeita asioita? Eläke- Idea on vain liian yksinkertainen kuulostaakseen riittävän uskottavalta, että kukaan viitsisi sitä toteuttaa. Tuttava ja sukulaispiireistäni, olen tavannut vain yhden, joka on ideaan uskonut ja sen kirjaimellisesti toteuttanut. Tapaan hänet aamuisin hymyilemässä itselleen hampaita pestessäni. Tekemällä oikeita asioita määrätietoisesti, ihminen voi saada aikaan juuri sen mitä haluaa. Ihminen pystyy elättämään itsensä 4 tunnin työviikolla. Kun kerron tästä, ei kukaan usko, että se on mahdollista, mutta kyllä se vain on.

  • Yksinkertaiset ideat ovat parhaita!
  • Vaikka kaikille maapallon asukkaille luvattaisiin kilo kultaa, kunhan kaivaa viisi metriä syvän kuopan kerrotusta paikasta, harva tarttuisi lapioon.
  • Idea ja tieto ilman toimintaa ovat yhtä tyhjän kanssa!
  • Huono idea määrätietoisella toteutuksella tuottaa paremmin kuin hyvä idea huonolla toteutuksella!
  • Suurin osa ihmiskunnasta pitää ainoana mahdollisuutena menestyä - lottovoittoa. Harva saavuttaa tavoitteensa!